sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Erkin tarina sisällissodasta

Kaikista kiinnostavinta arkistoinnissa on haalittujen, järjestettyjen ja säilytettyjen todistuskappaleiden suhde tarinointiin. Kun mennään ajassa kauas taaksepäin, on tarinoiden ja jäljelle jääneiden todisteiden välinen suhde entistä kiinnostavampi. Asioiden kokijoita ei enää ole kertomassa näkemyksiään ja todistusaineistoa on vähän. Tarinoita tärkeistä asioista on ehditty kertoa monta eri versiota ja tarinat alkavat sekoittua todistusaineistoon.

Sisällissodasta on monia tarinoita, mutta vähän todistusaineistoa.

Vuonna 1918 Erkin syntymään oli vielä kuusi vuotta. Vaikka Erkki väittikin muistavansa asioita 1920-luvulta, ei hänenkään muistinsa sentään omaa syntymäänsä edeltävälle ajalle ulottunut.

Erkki oli kiinnostunut eläkevuosinaan selvittelemään isänsä ja kotiseutunsa vaiheita. Erkin tiedot sisällissodasta perustuvat kaiketi niihin kertomuksiin, joita hänen isänsä hänelle kertoi. Missä vaiheessa tämä tapahtui ja miten, siitä minulla ei ole tietoa. Oliko sisällissota puheenaihe Erkin lapsuudessa ja nuoruudessa? Puhuttiinko vuodesta 1918 tämän tästä isän ja pojan kesken tai annettiinko lasten kuunnella, kun sodan veteraanit kokoontuivat muistelemaan sotaa? Tapahtuiko sellaista edes?

Erkki vietti kotonaan lapsuutensa oppikoulun alkuun asti, jonne lähdettiin siis kai sellaisena vähän päälle kymmenvuotiaana nassikkana. Oppikouluun hän lähti Nurmijärvelle, missä hän asui lukukausien ajan. Lomat hän vietti toki kotona. Sotaväkeen Erkki lähti vapaaehtoisena teini-iässä ja sodan jälkeen hän aloitti opinnot Helsingissä. Loppujen lopuksi kotiväkeään Erkki näki nuoruudessaan melko vähän. Käsiteltiinkö näinä laatuaikoina Vihtorin sotakokemuksia? Puhuttiinko Tampereen valtauksesta polttopuusavotan ruokatauolla tai saunan lauteilla?

Tässä blogissa on linkki Erkin omasanaiseen kertomuksen vuodesta 1918. Tarina on aika lailla sama, minkä muistan kuulleeni ja tarinan kirjoitettu versio ei hirmuisesti eroa tästä 90-vuotiaan veteraanin kertomuksesta. Äänite lienee viimeinen tekemistäni Erkin haastatteluista. Hän oli juuri viikkoa ennen haastattelua täyttänyt 90 vuotta. Videossa on syntymäpäivänä otettu kuva. Siinä Erkillä on päällään "Holkeri" eli siniseen murtava puku (Suomen entisellä kokoomuslaisella pääministerillä on sellainen) ja kunniamerkit rinnalla.

Erkki Uotila 90-vuotiaana, niihin aikoihin, kun
haastattelu Vihtorin sisällissodasta tehtiin.

Erkki täydensi ensimmäistä maailmansotaa koskevaa tietouttaan kirjallisuuden avulla. Haastattelun aikana selaamme Lopen historiaa, jossa kerrotaan myös vuoden 1918 tapahtuimista. Erkki piti vuonna 1993 esitelmän juuri Lopen tapahtumista vuonna 1918. Loppi oli isäni syntymäkotikunta, mutta Vihtorin vuosi 1918 sijoittui Hattulaan, Keuruulle, Vilppulaan ja Tampereelle. Miksi Erkki kertoi Lopen tapahtumista, mutta ei Hattulasta, sisällissotaan osallistuneen isänsä kotikunnasta? Olisiko niin, että Erkin tiedot sisällissodasta perustuvat paremminkin Lopen historiaan kuin tarkkoihin tietoihin Vihtorin vaiheista sodassa?

Toisaalta pelkästään Vihtorin sotakertomuksesta ei oikein koulu- tai edes rotaryesitelmään ainesta ole, muuta kuin kuullut tarinat. Sitä paitsi Loppi edusti Erkille omakohtaista kokemusta ja hänen lapsuudessaan ovat vuoden 1918  tapahtumat täytyneet jotenkin ilmetä. Olihan Vihtori entisenä valkoisen armeijan vapaaehtoisena asettunut asumaan kuntaan, jossa oli ollut paljon punakaartiin vapaaehtoisesti liittyneitä ja tuskin ketään, joka olisi taistellut vuonna 1918 hallituksen joukoissa. Lopen historia tarjosi Erkille myös mahdollisuuden käsitellä asiaa ammatilliselta kannalta: maanomistuksen epätasaisen jakautumisen näkökulmasta.

Erkin kirjoittama parin sivun mittainen kertomus "Kapina (Vihtori-isänä muistelemana)", jonka olen häveliäästi ja poliittistä korrektiutta tavoitellen nimennyt tiedostoksi "Vihtorin sota 1918", antaa vaikutelman siitä, että Erkki ei ollut kovin tarkasti tai ollenkaan perehtynyt hänen hallussaan olleisiin ja sittemmmin tähän arkistoon luovutettuihin Vihtorin itsensä kirjoittamiin kirjesiin, joissa kuvattiin vuoden 1918 tapahtumia. Siksi epäilen, että isä ja poika, Vihtori ja Erkki eivät ehkä sittenkään kovin juurta jaksain sisällissodan tapahtumia puineet.

Yhtä kaikki: se tarina, jonka Erkki kertoo Vihtorin sodasta haastattelussa ja muistelmissaan on hieno. Se on eheyttävä ja saa minut aina kyyneliin. Vielä Erkinkin tarinasta lyhennettynä tarina menee suurinpiirtein näin:

Tammikuussa 1918 on tiedossa, että Suomeen on syntymässä aseellinen konflikti. Etelä-Suomessa ja Hattulassa ovat enemmistönä punakaartit. Suojeluskuntien ympärille muodostuva hallituksen armeija on enemmistönä pohjoisempana. Etelästä lähtee valkoisten puolelle joukkoja liittyäkseen valkoisiin ja välttääkseen mahdolliset pakko-otot punakaarteihin.

Parolan Mierolassa Uotilan pojat Walfrid ja Vihtori sopivat keskenään, että Vihtori lähtee rintamalle, mutta Walfrid jää kotiin huolehtimaan vanhemmista ja perheestä. Pian Vihtorin lähdön jälkeen punaiset murhaavat Walfridin omalle pihalleen ehkä kostona Vihtorin lähtemisestä. Vihtori saa tietää murhasta vasta myöhemmin. Vihtori liittyy Keuruulla ensimmäiseen hämäläiskomppaniaan ja osallistuu Vilppulan taisteluihin ja Tampereen valtaukseen. Tampereella Vihtori etsii käsiinsä punakaartia piileksineen serkkunsa Eino Leinon ja asuu sitten Leinoilla jonkin aikaa.

Vihtori palaa kotiin ja kuulee, että hänen lankonsa Emil Forsberg oli joutunut Suomenlinnaan keskitysleirille, koska Emil oli toiminut punakaartissa. Vihtori väärentää asiakirjoja, joiden mukaan Emil olisi osallistunut ennen sotaa Hattulassa palokunnan harjoituksiin. Vihtori hommaa Emilin pois Suomenlinnasta. Siksi Erkki nautti Forsbergin perheen vieraanvaraisuudesta 1940-luvun Helsingissä.

Tarina on traaginen sankaritarina, jossa olosuhteiden pahuudesta huolimatta annetaan anteeksi ja toimitaan oikein, ideologiset erimielisyyydet unohtaen. Pidän tarinasta. Vaarini on tarinassa juuri sellainen sankari, jonka hänen toivonkin olevan. Tarinan opetus Suomesta maana, jossa annetaan anteeksi, ymmärretään, ollaan suurpiirteisiä ja suvaitaan, on mahtava. Toinen juttu on sitten se, kuinka yhdenpitävä tarina on todisteiden valossa. Tarinan kumoaminen tai todentaminen on hankalaa, eikä ehkä mitenkään merkityksellistä yleensä ottaen.   

Tarinoiden logiikkaan kuuluu kertoa aina jokin näkökulma. Näkökulmia on kuitenkin  monia, vahva tarina jättää paljon pois ja panee mutkat suoraksi, jotta tarinassa esitetty näkemys säilyttäisi tarinoiden joukossa suuruutensa ja muuttuisi joskus totuudeksi.

Vuosi 1918 on kaivettu pohjamutia myöten ja poden huonoa omaatuntoa osallistuessani näiden asioiden kaiveluun. Kaikkihan on jo kerrottu. Tuskin kukaan kaipaa enää yhtään keskinkertaista mukahistoriallista ja mukapsykologista selvitystä vuodesta 1918.

Mutta minä kaipaan sellaista. Koko arkistoprojektin idea taitaa kuitenkin olla siinä, että minä teen itselleni julkisesti molempien lukijoitteni silmien alla tiliä siitä, miten elämäni sepitän. Teen sen, koska tuntuu siltä, eikä oikein muutakaan voi. Tällaista perintöä ei tohdi hävittää, eikä pysty unohtamaan, ellei sitä jaa. Minusta tuntuu, että Vihtori ja Erkki ovat jättäneet nämä jäljet, jotta jokainen jälkeentuleva Vihtori tai Viktoria sepittäisi oman tarinansa näistä jäljistä. Muuten ne jäävät kummittelemaan.

Erkin haastattelu
https://youtu.be/gtTbnd3v09k

Kapina (Vihtori-isänsä muistelemana)
https://yksa.darchive.fi/YKSA3/public/files/20150713-YAM200301-143680964477400

Vapaussota eräässä maalaiskunnassa
https://yksa.darchive.fi/YKSA3/public/files/20131106-YAM200301-138374917305200

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tampereen valtaaja

Vihtori-vaarilta on arkistoomme päätynyt kaksi Tampereen rintamalta lähetettyä kirjettä. Ensimmäinen, päiväämätön ja allekirjoittamaton lienee lähetetty ennen maaliskuun puoliväliä. Vihtori viittaa siihen, että hän tulee kotiin varmasti nimipäivänään. Vihtorin päivä on 22.3. Nuoren Vihtorin käsiala on vielä melkein lapsellista kaunokirjoitusta.

En edelleenkään ole ottanut selvää siitä, kuinka posti kulki rintaman yli. Kovin avoimesti ei Vihtori asioistaan puhu ehkäpä sensuurin vuoksi. Allekirjoituskin on vain kuusi pistettä ja i.

Kirjeen sisältönä on anteeksipyyntö siitä, että Vihtori on karannut kotoaan, vakuuttelu siitä, että kaikki on hyvin, kiitokset vanhempien hyvistä neuvoista ja koti-ikävä. Kevät tekee tuloaan ja Vihtori sanoo tietävänsä, mitä vanhemmat ovat saaneet kokea.

Onko Vihtori siis saanut kuulla veljensä murhasta ja onko hän saanut jonkun viestin kotoa? Epäilen.

Toisen kirjeen Vihtori kirjoittaa 11.4.1918. Tampere on vallattu muutamaa päivää aiemmin.
Kirje on kirjoitettu mustekynällä ja vakaalla kädellä. Ehkäpä Vihtori on tässä vaiheessa jo asunut sukulaistensa luona Tampereen Pohjolankadulla. Nyt Vihtori tietää varmasti, että Valfrid-veli on murhattu pian Vihtorin lähdön jälkeen.

Vuosisata sitten uskonnolla oli suuri merkitys ihmisten arjessa. Jotakuinkin kaikki suomalaiset kuuluivat kirkkoon ja kirkko oli edelleen vahva instituutio. Vaikka kirkon asema olikin vähitellen muuttumassa, oli uskonnollisuus joka tapauksessa kaikissa kansankerroksissa vähintäänkin hyväksyttyä. Raamattu tunnettiin luultavasti paremmin kuin mikään muu kirjallinen teos. Luultavasti Jumala ja Raamatun kirjoitukset koettiin suoraviivaisemmin kuin nyt ja ehkäpä uskonnolliset viittaukset puheessa olivat tavanomaisia.

Vihtorin kirje vanhemmilleen pian Tampereen valtauksen jälkeen on raamatullinen. Kirjeessä on paljon uskonnollista retoriikkaa. Vain osittain arkistoon päätyneessä kirjeessä Jumalaan viitataan kymmenkunta kertaa.

Juuri koetut tapahtumat ovat varmasti käsittämättömiä.  Asioiden tulkinta vaatii korkeampaa apua. Muutaman kuukauden aikana Vihtori on karannut kotoaan, liittynyt armeijaan, osallistunut sisällissodan verisimpään taisteluun, ryöminyt hautausmaalla kivääri kädessä ja menettänyt veljensä. Ainolta saatujen kirjeiden perusteella vaikuttaa siltä, että ensimmäiset viikot ovat olleet melkein seikkailua isänmaan hyväksi, mutta huhtikuun alkupuolella Vihtorille on täytynyt paljastua, millaiseen verilöylyyn asiat muutamien viikkojen aikana johtivat.

Vihtori kiittää Jumalaa selviytymisestään. Hän kiittää vanhempiaan hyvistä neuvoista. Hän pyytää anteeksi ja pyytää antamaan anteeksi. Kirje sisältää huolta siitä, mitä kotipuolessa tapahtuu ja on tapahtumassa. Helsinkiä ei ole vielä vallattu ja tilanne Hämeenlinnan seudulla on sekava vielä viikkoja.

Perhe on jakaantunut kahtia. Eemil, lanko, on punaisten puolella vielä valtaamattomassa Helsingissä. Vihtori on Tampereen valloittaja, mutta vanhempien turvaksi jäänyt veli on surmattu, veljen morsian on nyt yksin ja sisaren perheen tilanne Helsingissä on epäselvä. Melkoinen sotku.



Luulen, että tämä sotku tai varsinkin siitä pääseminen jatkui kauan Vihtorin ja hänen jälkeläistensä elämässä. Arkistomme sisältää vain rippeitä jäljistä, joissa tapahtumista, ajatuksista ja tunteista kertovat ne, jotka olivat itse paikalla. Ehkä jostakin löytyy vielä jotakin lisää? En ole viitsinyt selvittää "oikeista" arkistoista asioita, joiden avulla tapahtumien kulkua voisi jäljittää paremmin. Eemilin kerrotusta vankeudesta luulisi löytyvän tietoja jostakin, samoin Valfridin murhasta, Hämäläiskomppanian vaiheista ja Vihtorin suojeluskuntaurasta.

Sukutarinan ydin - se, miten isäni Erkki sen kertoi - painottuu anteeksiantoon ja käytännöllisyyteen. Isäni asui nuoruudessaan sekä "valkoisessa" kodissaan Lopella että opiskeluaikoinaan tätinsä miehen punaisessa "kodissa" Töölössä. Kun sota loppuu, alkaa työ ja arki. Se on tylsää, mutta hyvää.

Seuraavassa blogissa sitten ihmetellään sitä, mitä isäni Erkki Vihtori Uotila tulkitsee isänsä Vihtorin sisällissotaa.


Vihtorin kirjeet arkistossa:

Ensimmäinen kirje
https://yksa.darchive.fi/YKSA3/public/files/20140624-YAM200301-140361119436400

Toinen kirje
https://yksa.darchive.fi/YKSA3/public/files/20141104-YAM200301-141510292428300