Petäjäveden aitat

Löysin eräänä iltana Raijan opettajaseminaarin opinnäytetyön vanhojen valokuva-albumeiden välistä. Tosin en ole varma, mikä löydökseni tarkka nimi ja merkitys kansakoulunopettajan koulutuksessa oli 1940-luvulla, mutta Raijan puheiden perusteella uskon, että opinnäytetyö on sana, joka antaa käsityksen siitä, millaisesta dokumentista on kyse.

Raijan opinnäyetyö käsittelee Petäjäveden aittoja. Se on kirjoitettu käsin ja siinä on paljon piirroksia. Se muistuttaa enemmän vihkoa kuin kirjaa. Luin vihkon yhdessä Raijan kanssa noin vartissa. Se oli hauskaa. Raijan tekemät piirrokset ovat kauniita. Käsiala on oudon huolimatonta, mutta teksti on kiinnostavaa ja oli kiva yhdessä Raijan kanssa yrittää saada selvää yksittäisistä sanoista.

Miksi Raija teki tällaisen opinnäytetyön ja miten ihmeessä Petäjäveden aitoista tehty tutkielma millään tavalla valmisti nuorta opettajaseminaarilaista kansakoulunopettajan työhön?

Raija ei ihan tarkasti muista, miksi juuri tämä aihe valikoitui hänelle. Ilmeisesti Raija kyllä halusi tehdä sellaisen työn, jossa hän sattoi hyödyntää taiteellista lahjakkuuttaan. Ehkä kuvaamataidonopettaja on häntä rohkaissut tällaiseen aiheeseen tarttumaan. Epäilemättä työ on tehty kesäloman aikaan ja koska loma on vietetty kotona Petäjävedellä, on tällainen kotiseutuun liittyvä työ sopinut hyvin lomasuunnitelmiin. Onkohan Petäjävedellä kesälomiaan paljon viettäneiden serkkujen, varsinkin arkkitehdiksi opiskelevan Keijo-serkun esimerkki innostanut työhön?

Raija muistaa polkupyöräilleensä näihin kohteisiin, joista hän on piirrokset tehnyt. Piirrokset ovat työn  parasta antia. Teksti on ilmeisesti kirjoitettu melkoisella kiireellä.  On varmaan tullut lykättyä kirjoittamisen aloittamista ja sitten onkin alkanut aika loppua. Näinhän käy tuhansille opinnäytetyön tekijöille kaikkialla Suomessa vieläkin joka vuosi.  

Miten tällainen aihe liittyy kansakoulunopettajan työhön? Tähän varmasti osaa joku asiaan perehtynyt vastata paremmin. Minä vain arvailen. Kansakoulunopettajalta taidettiin odottaa noihin aikoihin muutakin kuin opetussuunnitelman tavoitteiden tehokasta toteuttamista. Opettajilta odotettiin kaiketi jonkinasteista yhteiskunnallista vaikuttamista. Opettajia koulutettiin nuorisotyöhön, työtodistuksissa on maininta käytöksestä ja koko ajan henki on kai ollut sellainen, että opettajalta odotettiin kotiseudun kulttuurin tuntemista ja kotiseutuhengen edistämistä. Kansakoulun alkuperäiseen ideaan taitaa liittyä myös painotus käytännöllisyyteen, joten aihe, jossa käsitellään paikalliskulttuuriin liittyvää kädentaitoa, ei ehkä sittenkään ole ihan outo.

Ja sitäpaitsi. Entä sitten? Eikö opinnäytetyön varsinainen tarkoitus ole kuitenkin siinä, että oppari kirjoitetaan. Harva niitä lukee.  Moderni opiskelu on standartoitua, yhdenmukaista, mitattavaa, suunniteltua ja pitkäjänteistä. Kun kerran on tiettyihin opiskelun käytäntöihin päädytty, ei niitä niin vain muuteta. Systeemi ei toimi, jos kansakoulunopettajat eivät ole vaihdettavissa keskenään. Niinpä jokainen kansakoulunopettaja käy läpi samanlaisen koulutuksen, johon kuuluu myös opinnäytetyön laatiminen. Vaikka sillä olisi vain hento yhteys siihen, mitä luokkahuoneessa täytyy tehdä, kun työt opiskelun jälkeen alkavat. Raijan ystävälleen kirjoittaman 80-vuotispuheen perusteella vaikuttaa siltä, että seminaarin opit eivät muutenkaan ensimmäisessä työpaikassa kovin pitkälle kantaneet.

Oma kokemukseni opiskelijana ja opettajana on harmi kyllä aika sama. Graduni ”Klassifikation der Texte und ihre didaktische Relevanz in einigen finnischen Deutschlehrbuechern” on tehty vain siksi, että pääsisin pois yliopistosta ja saisin maisteritutkinnon. Teosta ei ole koskaan kukaan lukenut, eikä sillä ole ollut mitään tekemistä minkään tekemiseni kanssa milloinkaan. Sama pätee väitöskirjaani. Niissä ei ole edes kauniita kuvia, niinkuin Raijan aittateoksessa on. 

Kotiarkistojen perusaineistoon kuuluu opinnäytetyö. Ne ovat melkoinen omituisuus kulttuurissamme. Kirja, jota kukaan ei lue, mutta joka on kirjoitettava. No, valmentaahan se bloggaamiseen. Lukemattomien kirjoitusten maa.

Petäjäveden aitat arkistossa