tiistai 11. kesäkuuta 2013

Arkistonmuodostuskokeilu

Arkisto on tiedettä, josta on ymmärrä kovinkaan paljon. Siksi on opetelteva. Alkuviikosta fiksu konsultti opetti, että ei pidä suunnitella vaan pitää kokeilla. Konsultilta hyvä ehdotus. Yritin kysyä, mihin filosofiseen traditioon tämä lähestymistapa liittyy (en näillä sanoilla) ja huomasin heti olevani hieman heikoilla jäillä.

Konsultin liikeideaan ei kuulunut jaaritella filosofiasta.

Minun liikeideaani se kuuluu. Siksi päättelin, että konsultin näkemys muistutti paljon pragmatismia, josta pidän kovasti. On lohdullista ajatella, että maailmasta voi selviytyä aika hyvin sillä tavalla, että ei valmiiksi määrittele väärää ja oikeaa, vaan pyrkii oman kokemuksen kautta selvittämään, mikä toimii ja on kohtuullista.

Niinpä tämä perhearkisto muodostetaan pragmatistisen, kokeilevan otteen läpitunkemalla eetoksella. Toinen juttu sitten on se, onko henkilökohtainen tai perhekohtainen, digitaalisten jälkien tallentaminen arkistointia. Vetoan Yhdysvaltain Kongressin kirjaston sivustoon - siellä - siis ison veden takana oikein yllytetään ihmisiä tallentamaan omia tietojaan otsikon "Personal archiving" alla. Vakuutan kuitenkin molemmille lukijoilleni, että en pyri välttämään mitään virhettä, mikä on hyvän arkistointitavan tai ohjeistuksen vastaista.

***

Kevättalvella 2013 otin puheeksi vanhempieni, Raija ja Erkki Uotilan, kanssa heidän varsin runsaan valokuva-aineistonsa digitoimisen ja järjestämisen. Yleensäkin - ainakin minun muistissani - asioihin avarakatseisesti suhtautuneena, he vaikuttivat ottavan ehdotuksen varsin suopeasti vastaan. Minulle asiassa oli kaksi lähtökohtaa: vanhempieni valokuvien (ja muun aineiston) digitointi ja henkilökohtaiseen arkistointiin perehtyminen. Erityisesti minua kiinnostaa arkistoinnissa(kin) mikro, enemmän kuin makro. Mitä ihmettä yksi ihminen voi tehdä omalla muistillaan ja miten se liittyy johonkin laajempaan?

Aluksi tavoitteenani oli saada jokin osa vanhempieni kuva-arkistosta digitoitua huhtikuun lopuun mennessä, äitini syntymäpäiväksi. En onnistunut. Aikaa kului kaikenlaiseen. Valmistelut ovat aika työläitä.

Valmistelevina toimenpiteinä tutustuin yhdessä vanhempieni kanssa dia-aineistoihin. Kuvia on paljon, useita satoja. Vaikka äitini on järjestellyt kuvia hyvin, oli monissa dialaatikoissa kuvia useilta eri vuosikymmeniltä. Läheskään kaikki kuvat eivät olleet heti katseltavissa. Keskusteltuani vanhempieni kanssa päädyimme siihen, että yritämme järjestää diat niin, että saisimme samoihin diavaunuihin kuvia vanhempieni eri kotipaikkakunnilta. Isäni työn vuoksi he ehtivät työuransa aikana asua usealla eri paikkakunnalla.

Hankin järjestelemistä varten valokuvausliikkeestä 500 diaa vetävän diavaunusalkun, jotta saisimme kuvia ensiksi ryhmiteltyä ajanjaksoihin ja sitten voisimme tehdä valinnat digitoitavista kuvista. Sain viimeisen salkun, aioin antaa sen äidille syntymäpäivälahjaksi, mutta Erkki oli edellisenä päivänä käynyt ostamassa toiseksi viimeisen - aivan samanlaisen - salkun!  Nyt on kapasiteettia järjestää dioja.

Työ vaikutti kovin vaivalloiselta, diaprojektori meni välillä jumiin ja minua harmitti, kun vanhempieni hienot tarinat kuvista soljuivat kuin kevätpuro, mutta mitään en ehtinyt saada talteen. Kerroin, että kuviin pitäisi liittää joitakin tietoja, jotta arkistosta tulisi kiinnostava. Ehdotin, että valitaan kuvista parhaimmat, minä sitten digitoisin ne ja sitten kirjoittaisin puhtaaki kuviin tärkeimpiä tietoja. Isäni ehdotti, että nauhoittaisin kuviin liittyvät tarinat. Erinomainen ajatus!

Tiesin, että kuvatiedostoihin voi liittää runsaasti kuvailevaa metatietoa, mutta isäni ajatus nauhoituksesta tuntui fiksulta. En ole vieläkään keksinyt, miten digitaaliseen kuvaan voitaisiin liittää metatiedoksi ääntä. Tietääkö joku? Se olisi kätevää.

Koska kuvien järjestely on aika hidasta hommaa, päätin pureutua aluksi vain Kuusamoon. Lopulta Kuusamosta oli vain puolen tusinaa diakuvaa. Siispä päätin sittenkin aloittaa paperikuvien skannauksella.

***

En siis aloittanut työtä arkistonmuodostussuunnitelman teolla. Nolottaa. Sen sijaan perehdyin muutamaan kiinnostavaan henkilökohtaista arkistointia koskevaan juttuun:

Library of Congress ohjeistaa helppotajuisesti henkilökohtaista arkistointia
http://www.digitalpreservation.gov/personalarchiving/

Ja teema on myös kiintoisa tutkimusaihe
http://www.srhkim.com/files/PhD-proposal-final-sarahkim-dissemination.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti